27. maaliskuuta 2015

Mejibray Meto, Decadance (amigurumi)

Tämä kyseinen amigurumi on ensimmäinen osa yhteen ikuisuusprojektiini. Eli tavoitteenani on virkata apinaversiot kaikista Mejibray-yhtyeen jäsenistä. Tässä vaiheessa saatatte ajatella, että mikä ikuisuusprojekti se tuo oikein on. Ei siinä vielä mitään, että virkkaisin vain neljä erilaista apinaa. Ei, en tyydy niin vähään. Aion tehdä jokaisen jäsenen jokaisesta asusta oman apinansa.

 Mutta nyt kerron hieman tästä bändistä. Mejibray on japanilainen bändi, jonka musiikki luokitellaan yleensä visual keihin. En yleensä pidä siitä, että musiikki luokitellaan tyylin mukaan, mutta hieman ymmärrettävämpänä käsitteenä käyttäisin ehkä nimitystä melodic metalcore. (Lisää tietoa visual keistä löytyy täältä.)

Jäseniä Mejibrayssä on vain neljä: laulaja Tsuzuku, kitaristi MiA, basisti Koichi ja rumpali Meto. Kun he julkaisevat uuden singlen, siitä tulee luonnollisesti myös musiikkivideo. Jokaisessa musiikkivideossa bändin jäsenillä on erilaiset asut. Mejibray on tähän mennessä julkaissut 12 singleä (kolmastoista julkaistaan 6. toukokuuta) eli jokaisella jäsenellä on 13 erilaista asua.

Minun siis pitää virkata yhteensä vain vaivaiset 52 apinaa. Juu, tällaisia hulluja projekteja minäkin itselleni haalaan... Mutta siis, tässä on ensimmäinen versio Metosta. Tämä asu on kappaleesta Decadance, jonka videon löydät alta.



Tällaista ikuisuusprojektia pääsette siis seuraamaan aina, kun saan yhden apinan valmiiksi. Kertokaahan ihan vapaasti mielipiteitä kommenteissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti