7. toukokuuta 2015

More Mejibray monkeys?

Nepenthes - Koichi
Täällä blogissa on ollut melko hiljaista nyt muutaman viikon ajan. Koulussa on ollut melko paljon kiireitä, viikonloppuisin on ollut kaikenlaisia menoja ja muulla vapaa-ajalla olen halunnut pelata melko usein Hyrule Warriorsia, joten käsitöille ei ole valitettavasti jäänyt paljoa aikaa. 

Olen kuitenkin työstänyt paria projektia, joista toinen on virkkausta ja toinen ompelua. Niistä kuvia sitten, kun saan ne valmiiksi. Lisäksi aion lähiaikoina julkaista videon virkkaamistani asioista, jotka liittyvät kesään ja 'monstereihin'.

Olen myös miettinyt seuraavan Mejibray-apinan virkkaamista. Haluaisin kovasti tehdä Nepenthes-videon version Koichista, mutta kyseisessä asussa olevat niitit ovat ongelmallisia. Jos joku sattuu tietämään, mistä löytää pieniä kartioniittejä (tai pieniä niittejä yleensäkin), olisin erittäin kiitollinen tästä tiedosta. Tai jos jollain on hyvä idea, millä voisi korvata niitit, niin saa vapaasti kertoa ideansa. Kaikki ehdotukset otetaan mielellään vastaan!


Olen nyt ehkä hieman addiktoitunut Mejibraysta, kun olen ladannut yhteensä 66 kappaletta niiltä... Haluaisin ostaa Mejibrayn levyjä, mutta ne pitäisi tilata Japanista niin tyydyn tällä erää vain lataamaan youtubesta kaikki hyvät kappaleet. Ja koska tykkään oikeastaan kaikista Mejibrayn kappaleista, niin ladattavia kappaleita on melko monta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti