29. heinäkuuta 2015

Macarons, bunny and scarf

Hello!

Taas oltiin juhlimassa synttäreitä, joten pääsin tekemään macaron-leivoksia. Macaroneista ei ole mitenkään erityisen helppo saada kauniita, mutta onneksi tällä kertaa suurin osa onnistui lähes täydellisesti. Vaikka nämä ovatkin hunajamacaroneja, näistä ei tullut kuitenkaan liian makeita kuten macaroneista yleensä tuppaa tulemaan.


Olen myös pitkästä aikaa tehnyt jotain kunnollista virkkaamalla. Tykästyin Meton nallepukuun, joten halusin tehdä toisen amigurumin, jolla on nappisilmä. Tätä pupua varten jouduin pilkkomaan osiin yhden lankakerän, jotta sain juuri haluamani väristä lankaa. Lopuksi neuloin pupulle vielä nauhalla kiinnitettävän turkoosin rusetin, joten nyt se sopii vielä paremmin Meton kaveriksi hyllyn reunalle.


Kohta olen ommellut kaikki Pistoksissa-kirjan mallit! Jäljellä on enää Lilou-leninki nyt kun tein vihdoin Brigitte-huivin. Tästä olisi pitänyt tulla päähuivi, mutta levensin huivia hieman, joten siitä tuli pikemminkin vyö kuin huivi. Saatan käyttää sitä myös huivina, mutta todennäköisesti se toimii enimmäkseen vyönä. Kelpaa minulle kyllä musta rusettivyökin aivan hyvin.


Löysin pitkästä aikaa uuden bändin, jota voisi kuunnella enemmänkin. Bändi on nimeltään Dadaroma, ja se on jälleen kerran Japanista. Monesti minulle käy niin, että kuuntelen jotain kappaletta ja ajattelen, että tämähän kuullostaa mielenkiintoiselta. Sitten laulaja avaa suunsa ja tunnelma menee pilalle... Olin hieman epäluuloinen myös tämän kappaleen kohdalla, mutta onneksi kuitenkin kuuntelin sen. Dadaroma on melko uusi bändi, joten odotan innolla mihin suuntaan sen tyyli kehittyy.

Dadaroma - 「溺れる魚」 Oboreru Sakana


22. heinäkuuta 2015

Black skirt and Tokyo Ghoul

Hameita tulee aina vain lisää! Kohta vaatekaapistani loppuu tila, mutta en halua heittää mitään poiskaan. Täytyy siis hankkia isompi vaatekaappi. Problem solved! Mutta mihinkäs se vaatekaappi sitten laitetaan? Ehkä minun täytyy vain karsia pois joitain vaatteita ja/tai tehdä niitä vähemmän. Surullista...

Mutta siis. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että pitäisi tehdä perus musta hame Clémence-hameen kaavoilla, ja nyt sain aikaiseksi tehdä sen. Tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan minun suosikkini kaikista tekemistäni hameista. Lisäksi tämä hame onnistui tosi hyvin myös kokonsa puolesta. 


Vaikka en yleensä katso animea, viime viikon aikana päädyin katsomaan Tokyo Ghoulin ensimmäisen ja toisen kauden. Täytyy todeta, että sarja oli sen verran hyvä, että odotan mielenkiinnolla tuleeko siitä myös kolmas kausi. Pidin Tokyo Ghoulin aiheesta ja muutamat hahmot olivat tosi paljon minun mieleeni. Ehkä hieman creepy mutta samalla söpö ghoulintappaja, Juzo, päätyi yhdeksi suosikeistani. Se ei toisaalta ole mikään yllätys, koska yleensä kaikki creepyt hahmot ovat lemppareitani. Ja söpöys on tietysti plussaa.




Minulla on ilmeisesti nyt menossa jokin Nocturnal Bloodlust/Mejibray -kausi, koska haluan lähes koko ajan kuunnella niitä, ja lisäksi olen vihdoin tekemässä seuraavaa Mejibray-apinaa. Sitä odotellessa voi kuitenkin kuunnella Nocturnal Bloodlustia! Tykästyin tähän kappaleeseen heti ensimmäisellä kuuntelukerralla ja se on edelleen yksi suosikeistani.

Nocturnal Bloodlust - Genesis


16. heinäkuuta 2015

Dress, cats and "the yellow one"

Nyt olisi ensimmäinen mekko valmiina Pistoksissa-kirjasta. Tästä ei tullut ehkä mikään lempimekkoni, mutta kyllä sitä varmasti tulee jonkin verran käytettyä. Mallina on Megan-mekko hieman lyhennettynä versiona. Saatan piakkoin uskaltaa ruveta työstämään saman kirjan toista mekkomallia, Lilou-leninkiä, joka on hieman haastavampi sekä malliltaan että rakenteiltaan. Totesin myös, että tästä kankaasta on tosi vaikea saada hyviä kuvia...


Pari kissaa halusi tällä kertaa välttämättä mukaan kuvauksiin, joten nappasin sitten niistäkin kuvat siinä samalla. Toinen kissoista sai myös toimia tyynynä virkkaamalleni amigurumille, joka vaihtaa asuinpaikkaa vielä tänä kesänä. Tämä amigurumi on siis otsikon "the yellow one", koska en ole keksinyt tällaisille amigurumeille vielä kunnon nimitystä.



Sitten vielä musiikkia! Huomasin, että en ole valinnut vielä kertaakaan Marilyn Mansonia, joten asia pitää korjata hetimmiten. Olen kuunnellut Mansonia nyt noin kolme ja puoli vuotta, ja valitettavasti minunkin täytyy todeta, että hän teki aikaisemmin parempaa musiikkia kuin nykyään. Valitsin lopulta vuonna 1998 julkaistulta Mechanical Animals -albumilta yhden suosikeistani.

Marilyn Manson - Coma White

8. heinäkuuta 2015

New fabrics and CDs

Nyt saatte siis nähdä ne kankaat, jotka sain lahjaksi aikaisemmin. Ensimmäinen kangas on ohuehkoa mustaa flanellia, jossa on kuviona punaisella rajattuja rusetteja. Yhden rusetin leveys on noin 5 cm. En ole aivan varma mitä kankaassa oleva toinen kuvio esittää, mutta se on melko pieni eikä häiritse minua pahemmin. Aioin ensin tehdä tästä kankaasta pyjamahousut, mutta olen tehnyt jo yhdet sellaiset, joten ehkäpä tästä tuleekin mekko. Saapa nähdä. 


Seuraava kangas on melko ohutta mustavalkoista puuvillaa. Minulle tulee mieleen tästä kuviosta blogini tausta, mikä varmaan selittää ihastumiseni kyseiseen kankaaseen. Niin tämä kuin edellinenkin kangas löytyivät alennuskorista jämäpaloina. En ole vielä varma, mitä tästä kankaasta tulee, joten se jää vielä odottelemaan inspiraatiota.


Lisäksi sain nämä kaksi lakanaa, joissa on samanlaiset kuviot erivärisellä taustalla. Lakanat ovat satiinia, joten päätin uhrata ne ompeluprojekteihini. Kuten aikaisemmin mainitsinkin, näistä lakanoista tulee ehkä hame ja mekko, mutta ne riittävät kyllä paljon muuhunkin. 



Sitten pääsemme uusiin levyihin, joita on kaiken kaikkiaan kolme. Tilasin kaksi ensimmäistä levyä Levykauppa Äx:stä noin kaksi viikkoa sitten, ja maanantaina ne vihdoin kolahtivat postiluukusta.

1. The GazettE - Beautiful Deformity
2. Motionless in White - Reincarnate
 3. Angelica Kult - Trash Gang

The GazettEn Beautiful Deformity -levy on julkaistu vuonna 2013 ja muistuttaa mielestäni vuotta aikaisemmin tullutta Division-albumia. Levyt eivät kuitenkaan ole liian samanlaiset; Division sisältää enemmän hitaampia ja rauhallisempia kappaleita, kun taas Beautiful Deformity on hieman raskaampi ja nopeatempoisempi. Muutaman kuuntelukerran jälkeen sanoisin pitäväni enemmän uudemmasta levystä, mutta ei Division jää paljoa sen varjoon.


Motionless in Whiten Reincarnate on kaipaamaani vaihtelua 51 levyn levykokoelmaani. Kyseinen albumi on vuodelta 2014 ja ensimmäinen MIW:n levy, jonka omistan. Olen kuunnellut aikaisemmat levyt netistä, mutta ne eivät ole olleet niin hyviä kuin Reincarnate. Pieni miinus tulee levyn pahvikotelosta, jonka takia levy saattaa hieman kärsiä ajan myötä, mutta toisaalta kotelon sisällä olevia kohokuvioita ei voisi olla muovisessa kotelossa. (Kotelon sisällä on samat kuviot kuin tämän videon taustalla.)


Angelica Kultin Trash Gang -levyn sain kyseisen bändin basistilta käydessäni viikonloppuna Helsingissä. En ollut kuullut aikaisemmin yhtään Angelica Kultin kappaletta, joten mitään ennakko-odotuksia ei ollut. Kun sitten kotona laitoin levyn soimaan, muutaman ensimmäisen kappaleen jälkeen totesin, että se muistutti tyyliltään hieman Marilyn Mansonin Smells like children -albumia. Loppua kohti levy kuitenkin löysi selkeämmin oman tyylinsä, ja mielestäni se oli ihan hyvä, vaikka en yleensä pidä erityisemmin naislaulajista.

Jouduin laittamaan tähän vain linkin Angelica Kultin kappaleeseen All we children, koska jostain syystä blogini ei löytänyt sitä millään hakusanoilla...


2. heinäkuuta 2015

Cherry skirt and amineko cats

Viikonloppuna sain muutamia kankaita synttärilahjaksi, ja yksi niistä pääsi muuttumaan jo ihan hameeksi asti. Lisäksi siskoni lahjoitti minulle lisää ylimääräisiä lakanoita, joista toisesta tulee ehkä hame ja toisesta mekko. Olen ollut hieman laiska kuvaamaan viime aikoina, joten kankaista tulee kuvia seuraavalla kerralla... Mutta nyt siihen valmistuneeseen hameeseen!

Mallina on taas Clémence-hame, johon sopii niin hyvin kaikki kuviolliset kankaat. Haluaisin löytää kissakuvioista kangasta, josta voisin tehdä tällaisen hameen, mutta kyseistä kangasta ei ihan niin vain löydykään. Tätä hametta kuitenkin koristavat mustalla pohjalla olevat punaiset kirsikat ja pienet valkoiset pallot. Huomasin kirjakaupassa selatessani uusinta Alternative Press-lehteä, että siellä oli kuva mekosta, joka oli tehty juuri samanlaisesta kankaasta kuin tämä hame. Melko hämmentävää...


Teimme viikonloppuna minulle uuden sovitusnuken, koska aikaisemmin halvalla saamani nukke oli mitoiltaan minulle hieman liian iso. Nuken tekemiseen tarvittiin hieman yli yksi rulla ilmastointiteippiä, pitkä t-paita, vanha lampunjalka, muovia/kelmua, täytevanua ja pahvia. Englanninkielinen ohje sovitusnuken tekemiseen löytyy täältä.

Sitten pääsemmekin aminekoihin! Amineko on Nekoyaman kehittelemä malli virkatusta kissasta. Nimi tulee japanin kielen sanoista ami eli virkattu tai neulottu, ja neko eli kissa. Nämä kaksi iloista aminekoa lähtevät viikonloppuna tuliaisiksi Helsinkiin ja pääsevät todennäköisesti mukaan vielä moniin seikkailuihin. Ohje aminekon virkkaamiseen löytyy täältä.


Lukiessani Kissat-kirjaa, jonka päällä toinen aminekoista istuu, löysin sieltä itselleni sopivan Albert Schweitzerin lausahduksen.


Musiikiksi en kuitenkaan valitse Albert Schweitzeria vaan Deathstarsia. Oli hieman haastavaa valita vain yksi kappale kaikkien Deathstarsin kappaleiden joukosta, mutta päädyin lopulta yhteen uusimman levyn suosikeistani.

Deathstars - The Perfect Cult