21. joulukuuta 2015

Mittens, plushie and hairclip

Annoin kaverilleni joululahjan jo hieman etuajassa, joten voin nyt tänne blogiinkin laittaa niistä kuvia. Tein hänelle vaaleanpunaiset Totoro-lapaset, joita hän oli pyytänyt minulta jo aiemmin, ja söpön (tietysti vaaleanpunaisen) pehmolelun. Totoro-lapasiin käytin samaa ohjetta kuin aikaisemmin ja se löytyy siis täältä.



Kaverini sanoi heti tämän pehmolelun nähdessään, että se on ehdottomasti poika juuri sen takia, että se on vaaleanpunainen, ja lopulta se sai nimekseen Leonardo. Olen melko tyytyväinen lopputulokseen, vaikka jouduinkin tekemään tämän melkoisella kiireellä lähes keskiyöllä... Mutta onneksi lahjan saaja vaikutti tosi tyytyväiseltä.


Sain vielä yhden hiuspinnitilauksen ennen joulua, joten nyt olen tehnyt yhteensä neljä tonttulakkihiuspinniä. Kaksi mustaa, punaisen ja vihreän, joista toisessa mustassa oli kimalteitten tilalla ketjua. Unohdin ottaa tästä kyseisestä mustasta ja punaisesta tonttulakista kuvat, mutta tässä on kuvaa vihreästä versiosta. Mustat yksilöt ovat olleet omia suosikkejani, vaikka eivät muutkaan värit huonoja olleet.


Laitoin viime viikolla tänne blogiin ohjeen kissa ja nalle -amigurumiin, joten vielä ehditte tehdä sellaisen vaikka jollekin joululahjaksi, jos olette nopeita. Ohje on ainakin toistaiseksi vain suomeksi, mutta voin myös kääntää sen englanniksi jos tarvis vaatii.

Valitettavasti en valitse joululauluja kuunneltavaksi, koska en itse ole mitenkään erityisen innostunut niistä. Tällä kertaa valitsin Nocturnal Bloodlustin Strike in fact -kappaleen, joka on mielestäni tosi tarttuva ja täydellinen keikalla soitettavaksi. Haluaisin niin päästä näkemään Nocturnal Bloodlustin livenä...

Nocturnal Bloodlust - Strike in fact

16. joulukuuta 2015

Kissa ja nalle amigurumi (ohje)

*(To those readers/followers who don't understand Finnish. Would you like to have an English version of this cat and bear amigurumi pattern too? I could translate it if you want to. Just let me know in the comments below!)*

Tällä ohjeella pystyt virkkaamaan joko kissan tai nallen, vaihtamalla vain korvien ja hännän mallia. Yhteen amigurumiin tarvitset pään, vartalon, kaksi kättä ja jalkaa, joko kissan tai nallen korvat ja hännän. Lisäsin mukaan myös tonttulakin ohjeen, joten voit halutessasi laittaa sen toisen korvan tilalle.





Tarvikkeet:
- alle 50 g mustaa tai ruskeaa lankaa
- langalle sopiva koukku
- neula
- vanua täytteeksi
- nappeja tai lankaa silmiksi (voit käyttää myös turvasilmiä)
(- vähäsen punaista ja valkoista lankaa tonttulakkiin)

Lyhenteet:
krs - kerros/kierros
ks - kiinteä silmukka
s - silmukka

 
Pää (musta tai ruskea lanka)
1.krs: 6ks aloitusrenkaaseen
2.krs: [lisäys] x6  (12s)
3.krs: [1ks, lisäys] x6  (18s)
4.krs: [2ks, lisäys] x6  (24s)
5.krs: [3ks, lisäys] x6  (30s)
6.krs: [4ks, lisäys] x6  (36s)
7.-11.krs: 36ks krs ympäri  (36s)
12.krs: [4ks, kavennus] x6  (30s)
13.krs: [3ks, kavennus] x6  (24s)
14.krs: [2ks, kavennus] x6  (18s)
15.krs: [1ks, kavennus] x6  (12s)

Katkaise lanka ja jätä noin 20cm pätkä ompelua varten. Jos käytät turvasilmiä, kiinnitä ne tässä vaiheessa.


Vartalo (musta tai ruskea lanka)
1.krs: 6ks aloitusrenkaaseen
2.krs: [lisäys] x6  (12s)
3.krs: [1ks, lisäys] x6  (18s)
4.krs: [2ks, lisäys] x6  (24s)
5.-7.krs: 24ks krs ympäri  (24s)
8.krs: [2ks, kavennus] x6  (18s)
9.-10.krs: 18ks krs ympäri  (18s)
11.krs: [1ks, kavennus] x6  (12s)

Katkaise lanka ja päättele langanpäät.


Käsi (musta tai ruskea lanka, virkkaa 2 kpl)
1.krs: 6ks aloitusrenkaaseen
2.-3.krs: 6ks krs ympäri  (6s)
4.krs: 5ks, lisäys  (7s)
5.krs: 7ks krs ympäri (7s)

Katkaise lanka ja jätä noin 15cm pätkä ompelua varten.


Jalka ( musta tai ruskea lanka, virkkaa 2 kpl)
1.krs: 6ks aloitusrenkaaseen
2.krs: 6ks krs ympäri  (6s)
3.krs: [2ks, lisäys] x2  (8s)
4.krs: 8ks krs ympäri  (8s)

Katkaise lanka ja jätä noin 15cm pätkä ompelua varten.


Korva (musta tai ruskea lanka, virkkaa vain 1 kpl, jos haluat kissalle tai nallelle tonttulakin)
Kissa:
1.krs: 4ks aloitusrenkaaseen
2.krs: [1ks, lisäys] x2  (6s)
3.krs: [1ks, lisäys] x3  (9s)
4.krs: [2ks, lisäys] x3  (12s)
5.krs: [3ks, lisäys] x3  (15s)

Nalle:
1.krs: 5ks aloitusrenkaaseen
2.krs: [lisäys] x5  (10s)
3.krs: [1ks, lisäys] x5  (15s)
4.krs: 15ks krs ympäri  (15s)

Katkaise lanka ja jätä noin 15cm pätkä ompelua varten.


Häntä (musta tai ruskea lanka)
Kissa:
1.krs: 6ks aloitusrenkaaseen
2.-12.krs: 6ks krs ympäri  (6s)

Nalle:
1.krs: 6ks aloitusrenkaaseen
2.krs: 6ks krs ympäri  (6s)

Katkaise lanka ja jätä noin 10cm pätkä ompelua varten.


Tonttulakki (punainen ja valkoinen lanka)
1.krs: 4ks aloitusrenkaaseen
2.krs: [1ks, lisäys] x2  (6s)
3.krs: [2ks, lisäys] x2  (8s)
4.krs: [3ks, lisäys] x2  (10s)
5.krs: [4ks, lisäys] x2  (12s)
6.krs: [5ks, lisäys] x2  (14s)
7.krs: [6ks, lisäys] x2  (16s)
8.krs: [7ks, lisäys] x2  (18s)
9.krs: [8ks, lisäys] x2  (20s)
10.krs: [9ks, lisäys] x2  (22s)
11.krs: [10ks, lisäys] x2  (24s)
Vaihda valkoiseen lankaan.
12.krs: [11ks, lisäys] x2  (26s)

Katkaise lanka ja jätä noin 25cm pätkä ompelua varten. Halutessasi voit vielä tehdä pienen tupsun tonttulakin huipulle.


Kokoaminen: Täytä kaikki muut osat paitsi korvat ja häntä. Ompele pää ja vartalo yhteen. Ompele jalat vartaloon kerroksien 4 ja 6 välille ja kädet kerroksien 9 ja 11 välille. Tarkista kissan/nallen tasapaino ja ompele häntä vartalon taakse kerrokselle 3 - 4. Ompele korvat kerroksien 4 ja 9 välille, ja tee silmät joko napeista tai kirjomalla. Ompele lopuksi vielä tonttulakki kerroksien 1 ja 9 välille. Valmis!


(Jos ohjeesta tulee jotain kysyttävää tai löydät virheen, voit ilmoittaa siitä kommenttikentässä. Vastaan mahdollisimman nopeasti!)


7. joulukuuta 2015

Paper roses, bunny and skirt

Hello!

Jospa alkaisin tässä vielä ennen joulua päästä takaisin suht normaaliin päivitystahtiin, vaikka työssäoppimassa onkin melko pitkiä päiviä. Mutta on siitä jotain hyötyäkin, koska opin siellä ollessani tekemään paperinarusta ruusuja, jotka sitten kiinnitin jouluvaloihin. Eipä siitä nyt mitenkään erityisen jouluinen kyllä tullut, koska ruusut ovat tietenkin mustia...



Sain vihdoinkin valmiiksi pupu-amigurumin, jonka tekemisen aloitin jo muutama viikko sitten. Kaikki pienemmätkin projektit venyvät monen viikon mittaisiksi, kun on niin paljon kaikkea tekemistä ja niin vähän aikaa. Onneksi kohta on joululoma, niin saa joitain omia projekteja taas työstettyä paremmin eteenpäin. 


Olen ehtinyt myös ommella pienissä pätkissä, ja nyt on valmiina taas uusi hame. Tämän hameen kangas on hieman ohuempi ja laskeutuvampi kuin kankaat joita yleensä käytän, joten joudun ehkä odottamaan lämpimämpiä kelejä, että pääsen käyttämään tätä. Vaikka eihän tuolla ole ollut vielä edes kunnon talvea saati lunta.


Kävin noin viikko sitten ottamassa itselleni uuden lävistyksen, joten nyt on vertical labretin kaverina vielä septum. Edelleen harmittaa, kun en pystynytkään ottamaan poskikoruja joita olin himoinnut jo melkoisen kauan, mutta ehkä en kuitenkaan halua vuotaa kuiviin posken kautta... Kuvamateriaalia pääsette näkemään sitten kun saan taas kunnollisia kuvia ompeluksistakin.

Some music please! En tiedä mikä ongelma minussa oikein on kun olen ostanut jo kaksi An Cafen levyä ja vielä oikeasti tykkäänkin niistä kun ne on niin pirteitä. Siis minä. Tykkään pirteästä musiikista. Mitä? Levyhyllystä vaan pistää silmään vaaleanpunainen levykotelo kaikkien mustien koteloitten seasta.

An Cafe - My leaps for "C"