24. marraskuuta 2016

Huge amigurumi post!

Hello!

Taas oli hieman pitkä tauko täällä blogin puolella, mutta olen saanut vähän kaikenlaista aikaan näiden parin kuukauden aikana. Yritän ainakin nyt taas panostaa enemmän tähän blogin pitämiseen ettei jäisi kaikki postaukset vain kokonaan instagramin puolelle... 

Mutta päätin siis aloittaa amigurumeista! Niitä olen saanut tehtyä peräti kahdeksan kappaletta. Osan olen tehnyt jo kesällä, mutta suurin osa on syksyn aikaansaannoksia. Ja pahoittelen kuvien laatua... Kamera ryhtyi hankalaksi, joten otin kuvat puhelimella.

Minulla ja ystävälläni oli keväällä valmistujaiset, ja halusin antaa hänelle jonkin hieman omaperäisemmän lahjan. Ja koska hän pitää kaikesta söpöstä, päätin virkata hänelle pienen vaaleanpunaisen kissan ja blingbling-tehosteisen sienen. Virkkasin ne molemmat omalla ohjeellani. 




Löysin instagramin kautta ohjeen söpöön nalleavaimenperään! Halusin heti virkata itselleni sellaisen pienen nallen, mutta tein siitä tietysti hieman tyyliini sopivamman muutamalla yksityiskohdalla. Nallen virkkaaminen oli niin mukavaa, että tein reissussa ollessani toisen sellaisen. Tästä kyseisestä nallesta minulla ei ole kuin yksi kuva, koska se halusi jäädä pitämään ystävälleni seuraa hänen reissuillaan. Ohje löytyy täältä.





Seuraavaan amigurumiin sain inspiraation vaatekaupoissa kierrellessäni, kun näin tekoturkiksesta tehtyjä palloavaimenperiä. Ne olivat niin ihanan pehmeitä ja pörröisiä, että minun oli melkein pakko ostaa sellainen mustavalkoinen yksilö... Mutta sitten ajattelin, että voisin itse tehdä samantyyppisen ehkä jopa hieman söpömmän palleron, ja säästäisin siinä samalla melkoisesti.

Kun sain oman pörröpalleroni valmiiksi, minulla tuli siitä heti mieleen parissa Hayao Miyazakin elokuvassa olevat mustat pallerot, joita itse kutsun hiilipalleroiksi paremman nimityksen puutteessa. Yhdennäköisyys on huomattavaa, eikö? Palleroiseni pääsi tietysti heti roikkumaan suosikkilaukkuuni.



Kun Tokyo Ghoul -mangaa alettiin kääntämään suomeksi, minun ei tarvinnut kahdesti miettiä, ostaisinko niitä vai enkö. Kuten joskus aiemmin mainitsinkin, olen katsonut kyseisen animen, ja pidin siitä melko paljon. Olen siitä asti halunnut virkata jonkin hahmon Tokyo Ghoulista, ja päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen. Ja yllätys yllätys, ensimmäiseksi pääsi itse päähenkilö Kaneki Ken. Olisin ehkä halunnut tehdä ennemmin Toukan, mutta minulla ei ollut hänen hiustensa väristä lankaa, joten Kaneki sai kunnian olla ensimmäinen. 




Halloweenkin tuli ja meni, enkä edes saanut lepakkoamigurumiani valmiiksi siihen mennessä. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja mitäs se haittaa vaikka keittiössä olisikin lepakko koristeena ympäri vuoden. Sinne se nimittäin pääsi ylimääräiseen naulakkoon roikkumaan. Lepakon ohje löytyy täältä.



Ja viimeisenä vuoroon pääsee omalla ohjeella virkkaamani kärpässieni. Syksyisin minulla aina tulee innostus virkata sieniä ja kaikkea hieman halloweeniin liittyvää ja creepyä. Vaikka virkkaan kyllä kaikenlaista hieman outoa ja ehkä creepyäkin ympäri vuoden, mutta kuitenkin. Kärpässienet ovat omalla tavallaan söpöjä.



Lopuksi vielä hieman pirteää musiikkia tähän kylmään ja pimeään alkutalveen. Musiikki on melko tärkeä osa elämääni, ja se auttaa lähes aina tilanteessa kuin tilanteessa. Tämän kappaleen alusta minulla tulee mieleen eräs Mikki Hiiri -peli, jota pelasin joskus pienenä Segalla. Oi niitä aikoja...

Pentagon - Bokura no Uta

25. elokuuta 2016

Linen trousers and wine red cardigan

Hello!

Vielä on osa keväällä ja kesällä tekemistäni vaatteista esittelemättä täällä blogissa. Ensin vuoroon pääsee pellavakankaasta tehdyt miesten housut. Nämä housut ovat itse asiassa ensimmäinen vaatekappale, jonka olen koskaan tehnyt miehelle. Kaavat muokkasin valmiiden kaavojen ja entisten housujen perusteella sopiviksi. Ja housujen saaja oli kyllä erittäin tyytyväinen lopputulokseen.




Sain kesän aikana viimeisteltyä tämän viininpunaisen neuleen, joka on ollut keskeneräisenä jo noin kolme vuotta. Nyt alkaa jo pikkuhiljaa olemaan sopivan syksyinen sääkin tämän pitämiseen. Ohje on Novitan kevät 2013 -lehdestä, jälleen kerran hieman itselleni muokattuna.



Kuvat: Timo Tynkkynen

Olen viime aikoina halunnut kuunnella tosi paljon Dadaromaa ja Nocturnal Bloodlustia, joten tämänkertainen kappalevalinta onkin sitten Dadaroman Ame no Waltz, joka sopii hyvin myös viime päivien sateiseen säähän.

Dadaroma - 「雨のワルツ」 Ame no Waltz


5. elokuuta 2016

Lace and chains outfit

Noniin! Nyt pääsette vihdoin näkemään kuvia minun viimeisestä kouluprojektistani, joka siis oli periaatteessa jonkinlainen lopputyö. Tehtävänäni oli ensin suunnitella hieman omaa vaatemallistoa ja sitten valita niistä yksi asukokonaisuus ja valmistaa se. 

Ne jotka seuraavat minua instagramissa, ovatkin jo toukokuun ajan nähneet projektini edistymistä. Piirsin yhteensä kuusi suunnitelmaa, joista laitan tähän omat suosikkini. Loput niistä ja tarkempia kuvia työskentelystäni on nähtävissä instagramissa, ja käyttäjänimeni on siis jenny_stranger. 


Tämä oli ensimmäinen suunnitelmani, joka sai nimekseen Roiskeita valkoisella.


Seuraava oli Mustaa ja niittejä, tässä vielä hieman keskeneräisenä.


Sitten vaihdoin hieman erilaiseen tunnelmaan ja piirsin tämän Merimiestyylisen asun.


Ja viimeinen suunnitelma, jonka piirsin, oli se joka valittiin toteutettavaksi. Pitsiä ja ketjua on tämän asukokonaisuuden nimi. Asuun kuuluu lyhythihainen kauluspaita, korkeavyötäröinen hame henkseleillä ja pitsiset rannekkeet. 

Paidassa on pussihihat, pyöristetyt kauluksen päät ja rypytettyä pitsiä hihansuissa, kauluksen reunassa ja napituskaitaleen vieressä. Hameessa on napeilla koristeltu korkea vyötärö, jonka reunasta lähtee takakappaleelle ulottuva ketju, takana ristiin menevät henkselit ja rypytettyä pitsiä helmassa. Rannekkeissa on rypytettyä pitsiä sekä ylä- että alareunassa, ja kiinnitys toimii myös koristeena olevan ketjun avulla.




Kuvat: Timo Tynkkynen

Musiikiksi valitsin kappaleen, jonka löysin jokin aika sitten youtubessa pyöriessäni. En tiedä mitä muuta kertoisin kuin että pidin tästä kappaleesta heti ensi sekunneista lähtien. Antaa musiikin puhua puolestaan.

Dream on dreamer - Don't lose your heart

22. heinäkuuta 2016

Amineko cat and knitted socks

Tervehdys kaikille pitkästä pitkästä aikaa!

Nyt oli kyllä melkoisen pitkä tauko bloggaamisessa. Tuli hieman kaikenlaisia mutkia matkaan muutossa ja oman tietokoneen saamisessa yms. yms., mutta nyt on vihdoin saatu oma kämppä ja läppäri, ja tilanne on hieman rauhoittunut, joten voin taas ryhtyä päivittämään hieman ahkerammin. Muutamat tekeleet jo odottavatkin viimeistelyä ja kuvausta, joten uusia päivityksiä on tulossa lähiaikoina...

Virkkasin ystävälleni lahjaksi tällaisen raidallisen amineko-kissan, jonka väreiksi valitsin tietysti hänen lempivärinsä. Aminekon ohje löytyy täältä. Kissa sai nimekseen Kokoro, ja hän pääsi jo hieman seikkailemaan uudessa kodissaan, kuten kuvista näkyy.   Kuvat: Elli Kujala







Lisäksi neuloin hänelle tyyliin sopivat villasukat, jollaiset hän toivoikin saavansa. Raukka kun ei aikaisemmin omistanut yksiäkään mustia tai edes osittain mustia villasukkia, joten päätin korjata asian. Raidoituksen tein hieman samaan tyyliin kuin Kokoronkin raidat, eli vaihdoin väriä silloin kun siltä tuntui, säilyttäen kuitenkin jonkinlaisen säännönmukaisuuden.



Ensi viikolla pääsen näkemään Nocturnal Bloodlustin livenä! En voi uskoa, että yksi suosikki bändeistäni (ja vielä japanilainen bändi) tulee oikeasti Suomeen. Saa nähdä selviänkö hengissä siitä keikasta vai kuolenko heti ensi minuuteilla kuullessani heidän mahtavaa musiikkiaan. Onneksi minulla on tällä kertaa mukana ystäväni henkisenä tukena. Toivon vain että hän ei kuole yhtä pahasti kuin minä...

Ja tällä viikolla sain vihdoin tietää, että pääsen syksyllä aloittamaan taas opiskelun. Jospa siellä saisin kartutettua itselleni paljon lisää tietoa ja taitoa vaatteiden ompelusta ja kaavoituksesta. En malta odottaa!

Kaikenlaista ihanaa uutta musiikkiakin on ehtinyt tulla tällä välillä. Valitsin päivän piristykseksi Pentagonia, jonka musiikki saa minut yhä edelleen hyvälle tuulelle. Pentagon on yksi niistä bändeistä, joiden keikalle haluaisin niin kovasti päästä...

Pentagon - Popcorn monster

15. toukokuuta 2016

Needle case and gothic arm warmers

Neulakotelo on nyt valmis! Sain vihdoinkin järjestettyä aikaa sen viimeistelyyn kaiken tämän kiireen keskellä. Työssäoppimista ja muuttovalmisteluja, ja siinä sivussa yrittää vielä löytää aikaa vain rauhoittua ja tehdä käsitöitä. Mutta onneksi kohta on kesä ja pääsee lomalle rentoutumaan. Ja tekemään omia projekteja.





Neulakotelon ohje löytyy kirjasta Twisted stitches kuten jo aikaisemmin mainitsin. Muutin ristipistomallin värejä, jotta sain sormesta hieman zombi tyylisen ja siten minulle mieluisemman. Kehyksen väri oli alunperin kultainen, mutta vaihdoin sen mustaan ja hopeaan.



Sain myös neulottua tällaiset goottityyliset käsivarrenlämmittimet (tai hihattimet kuten kirjassa sanotaan). Ohje on kirjasta Synkät kuteet, jonka tekijöinä on Marjukka Vuorisalo ja Mila Duktig. Nimensä veroisesti kirja on täynnä mustasta langasta tehtyjä neulemalleja gooteille, hevareille ja muuten vain mustasta pitäville. Eli se on täydellinen minulle.






Ja uusia levyjäkin on tullut ostettua. Ensimmäinen on My Chemical Romancen Danger days, jonka olen muutamaan kertaan lainannut kirjastosta, ja nyt päätin viimein hankkia sen omaan levyhyllyyni. Se on ehkä omalla tavallaan hieman pirteämpi levy kuin mitä hyllystäni yleisesti ottaen löytyy, ja siksi nimitänkin sitä minun kesälevykseni. 

My Chemical Romance - Save yourself, I'll hold them back


Toinen levy on Deathstarsin ensimmäinen albumi, Synthetic generation, joka on vuodelta 2003. Pidän enemmän Deathstarsin uudemmasta musiikista, mutta heidän kaikki neljä levyään ovat mielestäni hyviä. Tämä on sellaista musiikkia josta pidän.

Deathstars - The Revolution Exodus

25. huhtikuuta 2016

Cross stitches, sewing and spinning

Hello!

Innostuin taas vaihteeksi tekemään ristipistotöitä. Minulla on työn alla yksi isompi malli, mutta halusin välissä saada jotain valmiiksikin asti, joten päätin ruveta tekemään itselleni neulakoteloa. En vielä löytänyt sopivaa kangasta mistä voisin ommella sen, mutta ristipistokuvat ovat nyt valmiina. Pitää varmaan lähteä kangaskauppaan etsimään jotain hienoa kangasta, tai sitten teen kotelosta täysin mustan. 




Ohje näihin malleihin löytyy Phil Davisonin kirjasta Twisted stitches. Ihastuin kirjassa oleviin ristipistomalleihin niin paljon, etten edes kuvitellut jättäväni sitä ostamatta.

Tämän svetarin sain valmiiksi jo jokin aika sitten, mutta en silloin ehtinyt kirjoittamaan siitä päivitystä. Koska ompelin sen lahjaksi ystävälleni, halusin tehdä siihen lapun, johon kirjoitin blogini nimen. Siten paita erottuu joukosta, ja sain jättää siihen jonkin merkin itsestäni.



Opin viime viikolla koulussa taas jotain uutta. Pääsin kokeilemaan rukilla kehräämistä, ja sain tehtyä reilun 50 gramman painoisen vyyhdin valkoharmaata lankaa. Säikeitten kehrääminen oli alun hankaluuden jälkeen oikeastaan melko mukavaa ja nopeaa puuhaa, kun taas kertaaminen eli säikeitten yhdistäminen yhdeksi langaksi oli hieman haastavampaa. Tein sekä kehräämisen että kertaamisen rukilla, mutta kertaaminen voisi ehkä onnistua hieman paremmin värttinällä. Instagramista löytyy lyhyt video minun kehräämisestäni.


Olen jo pitkään odottanut uutta musiikkia Nocturnal Bloodlustilta, ja nyt se odotus on ohi. Mutta oli tämä kappale kyllä odottamisen arvoinen. En oikein edes tiedä mitä siitä sanoisin, koska pidin siitä joka suhteessa niin paljon. Se on vain niin mahtava. Kuunnelkaa ja nauttikaa...

Nocturnal Bloodlust - Malice against