25. syyskuuta 2017

New amigurumis Part 1

Hello!

Tällä kertaa pääsette taas tutustumaan uusiin amigurumeihin, kuten viime postauksessa lupasin. Ja niitähän onkin kertynyt jo jonkin verran tässä puolen vuoden aikana, joten päätin jakaa ne kahteen eri postaukseen, ja laittaa hieman enemmän kuvia kuin normaalisti. Eiköhän aloiteta!

Ensimmäisenä vuoroon pääsee pieni vihreä lanttu! Kyllä, olen virkannut lantun. Ja mielestäni siitä tuli vielä melkoisen söpö. Novitan Puro Batik -langan vihreän sävyistä löytyi juuri sopivat värit pikkuisen lantun virkkaamiseen, joten en voinut vastustaa ajatusta sellaisen tekemisestä! 




Kahteen seuraavaan amigurumiin löytyy ohje Mitsuki Hoshin kirjasta Ami Ami Dogs. Beaglen virkkasin jo tämän vuoden alkupuolella, kun taas Corgi on paljon uudempi luomus. He pääsivät pienelle lenkille nauttimaan hyvästä säästä ja metsäpoluista.

Beagle






Corgi







Ja koirien vastapainona täytyy tietysti olla myös yksi kissa! Tämä kissa tosin on hieman eri sarjaa kuin virkkaamani koirat. Se nimittäin kulkee kahdella jalalla ja pitää päässään korkeaa kuparinväristä silinterihattua.





Viimeiseksi säästin yhden uusimmista luomuksistani, jonka tekemisen aikana sain paljon ideoita uusiin amigurumeihin. Hänen nimensä on Tonakai, mikä on japania ja tarkoittaa peuraa. Hän on hieman ujo, mutta leikkii mielellään erilaisten eläinten kanssa metsässä. Tonakai pitää erityisesti syksystä, koska silloin maa peittyy satoihin keltaisiin ja oransseihin lehtiin, jotka suovat hänelle täydellisen paikan piiloutua. Jos vaeltelet metsässä rauhallisesti, saatat nähdä vilahduksen hänen violeteista sarvistaan tai oranssista hännästään.







Vastapainoksi tällaisille söpöille otuksille valitsin hieman rankempaa musiikkia eli Nocturnal Bloodlustia.

Nocturnal Bloodlust - Break this fake

11. heinäkuuta 2017

Black corset dress with silver lace

Hello! You still remember me..?

Tuli taas vaihteeksi hirmuisen pitkä tauko... Mutta selasin tänään aikaisempia postauksiani täällä blogissa, ja sain jonkinlaista innostusta ruveta taas päivittämään hieman useammin kaikista tekemisistäni. Ajattelin ryhtyä postaamaan myös tekeillä olevista projekteista silloin tällöin, jos kiinnostusta löytyy :)

Tässä postauksessa palaamme viime talveen ja sen kylmiin tuuliin. Kuvasimme nämä kuvat tuulisella jäällä, ja kuvauksien aikana sekä minun että kuvaajan sormet meinasivat paleltua kokonaan... Muutenkin olin hieman jäässä, vaikka välillä lämmittelinkin pehmeään ja lämpöiseen takkiin kääriytyneenä, mutta ihmekös tuo, kun keskellä talven viimaa menee jäälle seisoskelemaan melko paljastavassa mekossa... Mutta hengissä selvittiin! 

Kyseinen mekko oli osa kouluprojektia, jonka aikana harjoittelimme vaatteiden kuosittelua suoraan nuken päälle. Yläosan pohjana on korsetti, jonka päälle lisäsin pitsiä ja poimutettua satiinia, ja taakse koristeena olevan nauhakiristyksen. Helmaosa on satiinista poimutettu suorakaiteen mallinen kappale, jonka päällä on samaa pitsiä kuin yläosassakin. Kuvat: Timo Tynkkynen







Seuraava päivitys tulee olemaan taas amigurumeista, joita olenkin ehtinyt tekemään melko paljon. Mutta ei siitä vielä sen enempää. Toivottavasti en heittäydy yhtä laiskaksi kuin viimeisen vuoden aikana, vaan saisin sen päivityksen tehtyä piakkoin. Mutta tähän loppuun vielä hieman musiikkia, tällä kertaa bändiltä nimeltä Reign, jota olen kuunnellut jonkin verran tässä viime aikoina.

REIGN - VENOM

8. tammikuuta 2017

Skirt with pleats and ruffles, knee pants and shorts

Hello!

Saatiin taas pitkästä aikaa kuvattua uusia vaatteita, kahdet housut ja yksi hame. Ensimmäisenä esittelen koulussa tekemäni hameen. Saimme itse suunnitella hameen mallin, ja pienen pohdinnan jälkeen halusin hameeseeni sekä röyhelöitä että laskoksia, sopivasti tasapainotettuna. Edessä on enemmän laskoksia, kun taas suurin osa takaosasta on röyhelöiden peitossa. En ollut ikinä aikaisemmin tehnyt laskoshametta, mutta halusin mukaan myös jotain, joka pehmentäisi laskosten terävyyttä. Ja tässä on lopputulos!





Seuraava vaate, jonka teimme koulussa, oli housut. Nekin suunniteltiin itse haluamansa näköisiksi, piirrettiin niiden kaavat ja ommeltiin tuote. Koska käytän yleensä hametta, tiesin heti etten halua tehdä mitään tavallisia housuja, vaan jotkin mitkä sopisivat hametyyliini. Lolita-tyyliset housut olivat vastaus! Eli tein siis korkeavyötäröiset pussihousut reisimittaisena. Tämän tyyppisistä housuista olen unelmoinut jo pitkään... 



Tänään on joululoman viimeinen päivä, enkä ole ommellut kuin tasan yhden vaatteen sen aikana. Suunnitelmissa oli kyllä ommella hieman enemmänkin, mutta teen sitä kuitenkin koulussa päivät pitkät, joten päätin pitää siitäkin hieman lomaa. 

Ompelemani shortsit tein osittain samoilla kaavoilla kuin pussihousutkin, mutta madalsin vyötäröä ja lyhensin lahkeiden pituutta. Nämäkin housut ovat olleet jo pitemmän aikaa suunnitteilla, niin kuin monet muutkin vaatteet. Mistä vain saisin aikaa niiden kaikkien tekemiseen? Tarvitsisin vähintään vuoden mittaisen loman sitä varten...


Kuvat: Timo Tynkkynen


Olen viime aikoina kuunnellut melko paljon Dadaroman biisejä ja tykästynyt heidän musiikkiinsa entistä enemmän. Voisi jopa sanoa että Dadaroma on ehdottomasti yksi lempibändeistäni. Tässä yksi heidän uusimmista kappaleistaan.

Dadaroma - 「造花とカラシニコフ」Zouka to Kalashnikov